Verkkoryhmä 5:
Oman verkko-opetuksen suunnittelu, palaute

Verkkoryhmä 5 jatkoi aktiivisella tavallaan myös verkkojakson toisessa vaiheessa. Kaikki tuottivat oman kehittämishankkeen kuvauksen. Erinomaista! Optimassa oli ryhmän viestejä yhteensä 97, varsinaisia kommentteja 26. Viesteistä ensimmäiset 35 olivat tosin kommentointijärjestyksestä sopimista. Jäljelle jäävät n. 30 viestiä olivat sitten kommenteista virinnyttä aktiivista keskustelua.

Yhdessä pienryhmässä kommentoitiin useampia töitä, muissa se oli satunnaista, eli kommentoitiin siis vain yhden kanssaopiskelijan tuotosta. Ryhmä 5 osoitti kovati kannustusta toisiaan kohtaan. Kysymyksiä esitettiin vilkkaasti ja haluttiin selvennyksiä hankkeisiin. Monissa kommenteissa oli omia ehdotuksia miten hanketta voisi kehittää tai millaisia kokemuksia itsellä on vastaavasta asiasta ollut. Kommentit olivat voittopuolisesti korkeatasoisia ja antoivat uutta ajateltavaa. Toisaalta tämä on hyvä osoitus henkilökohtaisen mutta myös muille avoimen palautteen antoisuudesta ja toisaalta siitä, että vertaistuki on erittäin hyödyllistä.

Kurssilaisia on aika lailla sekoittanut useampi toimintaympäristö (portaali, Optima) ja toiminto (palautetta mitä kautta ja kenelle?). Syystäkin. Portaalissa oleva työtila on jouduttu ottamaan käyttöön jotta kurssilaisilla olisi yksi yhteinen paikka johon keräytyy kurssin eri osien tuotokset, onhan kurssilla käytössä useampi opiskelualusta. Näin on myös usein opiskelijoillamme. Opiskelija on mukana usealla eri kurssilla yhtäaikaa, ja eri kursseilla käytetään eri ympäristöjä ja toimitaan eri tavoin, ilmoittautumiset hoidetaan eri tavoin jne.

Teen hieman tulkintoja siitä miten hankkeet jakautuvat:

• Hankkeista neljä tuottaa itseopiskeluaineistoa, mm. erilaisia ohjeistuksia. Parissa tällaisessa hankkeessa pyritään multimediallisuuteen, jolloin teknisen osaamisen vaatimus on korkeahko.
• Puhtaita verkkokursseja on laskujeni mukaan joukossa neljä. Näistä yksi pyrkii tietoisesti siihen että materiaali on käytettävissä kurssin jälkeen ja hyödynnettävissä myöhemmissä opiskeluvaiheissa.
• Ylivoimainen enemmistö hankkeista voidaan laskea monimuoto-opetuksen saraan kuuluvaksi: kurssilla käytetään monipuolisesti luentoja, muuta lähiopetusta, ryhmätyöskentelyä ja keskustelua verkossa, tehtävien suorittamista verkossa jne.
• Hankkeista kolmen voidaan katsoa tuottavan lähinnä muuta opetusta tukevaa materiaalia verkkoon.
• Yhdessä hankkeessa vaihtoehdot ovat vielä varsin kriittisen tarkastelun kohteena.

Merkittävää on että joukossa ei näyttänyt olevan yhtään kurssia jonka opiskelijamäärä ylittäisi 50. Pääsääntöisesti kyseessä oli alle 20 opiskelijan kurssit, jolloin jo yhden opettajan voimin ohjaus on vielä jokseenkin inhimillisen työpanoksen varassa.

Lähestulkoon jokaisessa hankeraportissa on kuvattu selkeästi mitä ja kenelle ollaan tekemässä sekä resurssit ja työnjako. Nämä tekijät kuvattiin useimmiten jo toimintaympäristön analyysin yhteydessä verkkojakson ensimmäisessä keskustelussa. Tällöin kirjoittaja ei ollut nähnyt eroa toimintaympäristöanalyysin ja hankeraportin laajemman kysymyksenasettelun välillä. Noin kolmanneksessa raporteista oli pohdittu miksi verkko ja niistä selvisi mitä lisäarvoa verkosta todella voidaan saada. Syitä olivat mm.

• halu kehitellä "näyttelyllisiä" ja toiminnallisia kokonaisuuksia, jotka lisäävät kurssin houkuttelevuutta
• verkon ominaisuuksia hyödynnetään yhteisenä työpöytänä, jolloin työskentely tapahtuu koko ryhmässä, pienryhmässä tai pareina
• tuotettu tieto jaetaan yhteisesti
• logistiset syyt: materiaalien ja oppimistehtävien jakelu, oppimistehtävien palauttaminen
• opiskelijat sijaitsevat eri paikkakunnilla
• kurssin tekijät sijaitsevat eri paikkakunnilla
• verkkokeskustelun avulla opiskelijoiden argumentointitaidot kehittyvät
• verkossa voidaan toteuttaa ja dokumentoida simuloitu tutkimusprosessi
• tuotettava materiaali kaikille avointa ja helposti saavutettavissa
• mahdollisuus materiaalin kerroksellisuuteen: must, need, nice to know
• opiskelijoiden keskinäisen ryhmätyöskentelyn aikataulutuksen yhteensovittaminen voi olla verkossa helpompaa.

Kiinnostava kysymys on, ovatko verkkokurssien aineistot opiskelijan käytettävissä myös kurssin jälkeen. Onko opiskelijalla mahdollisuus palata aineistoon myöhemmin? Siis tuotammeko Open Course Warea?

Joistakin kuvauksista ei oikein selvinnyt miksi ylipäänsä siirrytään verkon käyttöön. Tätä kysyttiin usein myös kommenteissa. Vainko siksi että se nyt sattuu olemaan yleisen politiikan suuntaista? Yksiselitteisen selvää on että tiedot kurssista eli kurssiesite kannattaa olla verkossa, joko omalla kotisivullaan tai yliopiston kurssinhallintajärjestelmässä. Samoin verkkoon kannattaa varmasti siirtää sellainen tiedottaminen ja aineisto joka on kätevintä jaella verkon kautta. Kaiken muun osalta on hyvä kirkastaa näkemystä mikä on järkevää. Toki kokeilujakin kannattaa tehdä! Uudistuksia ei synny myöskään liian pragmaattisella otteella. Jos epävarmuus valtaa alaa, on aina hyvä valita pienten askelten politiikka: verkkoon siirrytään vähitellen. Kannattaa hetken pohtia oman hankkeen osalta myös: miksi tekisin ilman verkkoa? Näkymä voi olla aivan uudenlainen!

Hyvä oivallus oli jaksottaa kehitystyö lyhyen (lukuvuosi), keskipitkän (2-3 vuotta) ja pitkän aikavälin (5-10 vuotta) tavoitteisiin ja toimenpiteisiin. Tämä tuo perspektiiviä ja realismia suunnitteluun.

Kommenteissa peräänkuulutettiin usein konkretiaa, eli kysyttiin miten asianomainen aikoo selkeyttää esim.seuraavia seikkoja:

• hyväksytyn suorituksen kriteerit
• kurssin ajoitus
• kenelle kurssi suunnattu, onko kohderyhmän lähtötaso otettu riittävästi huomioon
• selkeästi rajatut tehtävät
• pelisäännöt esim vertaispalautteen annossa
• väheneekö kontaktiopetus kun verkon käyttöä lisätään.

Aina vaan herättää epäröintiä se onko webbisivujen tuottaminen opettajan perustaitoihin kuuluvaa vai ei. Edelleen kuultaa toki läpi monista hankkeista, minkälainen panostaminen on järkevää. Usein tavoitellaan kovin kunnianhimoista ratkaisua, joka vie opettajan vapaa-ajankin. Toivoa vain sopii että yritteliäisyys tuo onnistumisen iloa, vaikka ponnistelu ei palkkanauhalla näykään. Monessa kommentissa peräänkuulutettiin itsensä säästämistä. Suositeltiin kuormittavuusanalyysiä: esim. kuinka monta kommentointikierrosta kurssin aikana voi tehdä ja kuinka paljon se vie aikaa (yksinkertainen laskukaava: opiskelijamäärä x keskimääräinen tehtävän palautteenantoaika per opiskelija ja näin saadut kokonaisajat per tehtävä lasketaan yhteen). Opettajan jaksamiseen liittyy myös se turtuuko opettaja saman kurssin toistamiseen. Jaksamiseen varmasti auttaa se että kurssia kehitetään jatkuvasti. Toinen vastakkainen näkökulma on että kursseista halutaan tehokkuuden nimissä tehdä "tuotteita" joita voidaan monistaa. Tällainen skaalautuvuus ei liene kuitenkaan valtaosin mahdollista Suomen pienillä markkinoilla, ainakaan ilman voimakasta verkottumista samaa alaa opettavien muiden yliopistojen yksiköiden kanssa (joka toki on suositeltavaa!). Sen sijaan oppimalla uutta ja monipuolistamalla omaa opetusmenetelmäosaamistansa on luultavasti aina helpompaa toteuttaa uusista aiheista kursseja.

Teknologiavalinnat tuottavat päänvaivaa. Vaihtoehtoja on joidenkin yliopistojen tekemistä linjauksista huolimatta runsaasti. Kenen tehtävä onkaan tehdä teknologiavalinnat? Ja missä ovat tekniset tukihenkilöt? Keskustelua herätti myös eri opiskelualustojen soveltuvuus /sopimattomuus esim. tiedonrakenteluun. Tämä resurssi koetaan edelleen olevan aivan liian saavuttamattomissa. On syytä myös olla realistinen sen suhteen kuinka paljon uuden oppimista opettajilta voidaan vaatia. Uuden opettelu vie aina aikaa! Lisäksi, jos yliopisto on valinnut tietyn teknologian, oltiin sitä mieltä että opiskelijan perendyttäminen siihen kuuluu yliopistolle eikä yksittäisen kurssin opettajalle.

Opiskelijoiden kuormittavuus nostettiin esiin yhdessä hankkeessa. Kommentointikeskustelussa sen sijaan useammassakin puheenvuorossa tätä sivuttiin: opiskelijalla on monta rautaa tulessa yhtä aikaa, joten esim. vapaaehtoisiin tehtäviin tuskin on aikaa. On totta että yleisesti verkkokurssit kuormittavat opettajan lisäksi muita muotoja enemmän myös opiskelijaa. Siksipä tämän kysymyksen tarkastelu omassa hankkeessa on tärkeää.

Monessa hankkeessa oli jo edetty niin pitkälle että opetuksellisia konkreettisia ratkaisuja oli mietitty pitkälle. Enemmistö ei kuitenkaan ollut vielä näin pitkälle päässyt. Hyviä vinkkejä siis saatiin kommentoijilta ja myös yleisesti kommentointikeskustelusta, kun jaksoi lukea myös muiden saamia kommentteja. Toisaalta kiitoksen ansaitsee se että tätä kohtaa ei ole kuitattu heittämällä tekstiin pedagogista terminologiaa ilman sen kummempaa sisältöä.

Pidän itse keskeisenä opetuksen suunnitteluun vaikuttavana tekijänä päätöstä siitä miten opittua mitataan. Tätä pohdintaa ei muutamaa raporttia lukuun ottamatta ollut tehty. Pragmaattisuuteni tullee tässä hyvin esille: väitän että suuri osa opiskelijoista tutkailee mitä heiltä vaaditaan ja miten sitä mitataan ja tekevät omia päätöksiä toimintansa osalta suhteessa siihen. Keskustelua käytiin aiheen tiimoilta tentti versus muut suoritustavat. Tähän aiheeseen palataan kurssin viimeisessä verkkojaksossa.

Listaan tähän lopuksi joitakin ajatuksia ja ideoita jotka kommentointikeskustelussa nousivat esiin:

• Peräänkuulutettiin materiaalin elävyyttä, eli kuvaa ja ääntä mukaan, jossakin kommentissa todettiin että niiden tuottaminen ei välttämättä ole sinänsä vaikeaa mutta vaatii aikaa.
• Mietittiin sitä miten aiempien kurssien tuotoksia voidaan hyödyntää seuraavalla kurssilla, siis miten kumuloida tietoa.
• Keskustelujen fasilitointi: jaetaan opiskelijoille kiertäviä aloitus-, fasilitointi -ja yhteenvetovuoroja; näin opettajan työtä voidaan keventää ja opiskelijatkin oppivat enemmän.
• Onko substanssiosaajilla (esim. professoreilla) riittävästi aikaa panostaa vai jääkö kurssin verkkoversion tuottaminen muiden tehtäväksi ja mitä tällöin tapahtuu?
• Verkkokurssin osallistujien kuvat antaisivat elävyyttä; olisi aina mahdollista tarkistaa minkänäköisen ihmisen kanssa keskustelee.
• Onko etukäteen suunnitellussa kurssissa väljyyttä reagointiin osallistujien mukaan? Hengittääkö rakenne riittävästi?
• Peräänkuulutettiin samankaltaisten kurssien benchmarkkausta; Suomessakin on lukuisia sisällöltään samanlaisia kursseja, joiden vertailusta voi oppia. Toisaalta tässäpä on myös mahdollisuus kurssiyhteistyöhön!

Keskustelun seurauksena on jokunen osallistuja ilmoittautunut kommentaattoriksi jatkossakin toisen hankkeelle. Tämä on yksi mahdollinen benchmarkkauksen muoto, jota kannattaa käyttää hyväksi!

Ryhmän aikaansaannoksia on ollut todella ilo lukea ja kommentoida. Uskon että tästä on hyvä jatkaa kurssin muissa jaksoissa!

Hyvää jatkoa hankkeillenne toivottaen

Anna-Kaarina Kairamo